• 27. marraskuuta, 2019

Sphere.it 2019 Front End Developerin näkökulmasta

Pääsin osallistumaan Krakovan Sphere.it -konferenssiin syyskuussa. Sphere.it on kasvamassa hyvää vauhtia Puolan suurimmaksi ohjelmistoteknologian tapahtumaksi. Puhujat olivat maailmanluokkaa, ja osallistujia oli noin 600. Sphere.it-konferenssin pääaiheita olivat Scala-ohjelmointikieli, pilviteknologia ja Javascript React.js-kirjastoineen. Tänä vuonna mukana oli myös QuantumSphere – joukko esityksiä kvanttitietojenkäsittelyn tilanteesta tällä hetkellä.

Haluaisin esitellä tässä blogikirjoituksessa joitain niistä esityksistä, jotka olivat mielestäni mielenkiintoisimpia. Työskentelen front-endiin erikoistuneena ohjelmistokehittäjänä Valamiksella, joten keskityn tässä JSSphereen ja ReactSphereen, jotka olivat ammatillisessa mielessä merkityksellisimmät aiheet omalta kannaltani. Yritin silti kuunnella mahdollisimman monta esitystä ja näin myös joitain Scala-, data- ja pilvipresentaatioita. Uskoisin, että näitä teknologioita työssään käyttävät voisivat olla kiinnostuneita esitysten sisällöstä. Kvanttitietokone voi tuntua vielä kaukaiselta aiheelta, mutta QuantumSpheren esitykset ovat hyvinkin katsomisen väärtti, jos teknologia ja tulevaisuus kiinnostavat. Suosittelen ensimmäiseksi vierailemaan Sphere.it:n Youtube-kanavalla, josta saa hyvän kokonaiskuvan tapahtumakokonaisuudesta.

JSSPhere

Juho Vepsäläinen: "Javascript - Quo Vadis?"

SurviveJS:n, JSterin, React Finlandin sekä GraphQLFinlandin perustaja Juho Vepsäläinen piti ensimmäisen puheenvuoroista, joista haluan kertoa enemmän. Esityksessään "Javascript - Quo Vadis?" hän esitteli lyhyesti Javascriptin historiaa. Mielenkiintoisin osuus oli kuitenkin hänen näkemyksensä kielen tulevaisuudesta. Vepsäläinen ennusti, että Javascriptin räjähdysmäisesti kasvava suosio tulee vielä muuttamaan kieltä monin eri tavoin. Harmillista kyllä, videota hänen esityksestään ei tätä kirjoittaessani ole vielä julkaistu. Toivotaan, että se tulee pian saataville. Sitä odotellessa voi katsella hänen samankaltaista puhettaan vuoden 2016 Frontend.fi-tapahtumasta:

Jamie Maria Schouren: "The Search for App-iness: Building the Future with Progressive Web Apps"

Toinen erityismaininnan arvoinen Sphere.it-esitys oli "The search for App-iness: Building the future with Progressive Web Apps", jonka piti Jamie Maria Schouren, yksi DEITYn perustajista. Hän on hyvin ammattimainen esiintyjä ja aihe oli mielenkiintoinen. Valitettavasti tapahtumajärjestäjät eivät ole vielä julkaisseet tätäkään videota, mutta lyhyempi versio hänen puheestaan Node Conference 2019 -konferenssista on saatavilla YouTubessa.

Jokaisen, joka harkitsee mobiilisovelluksen tekemistä, pitäisi miettiä, edellyttääkö tarve natiivisovellusta vai olisiko progressiivinen verkkosovellus (PWA, progressive web app) parempi ratkaisu. Progressiivisia verkkosovelluksia voi käyttää jopa rinnan natiivisovellusten kanssa. Niinpä esitys on mielestäni katsomisen arvoinen.

Marko Letic: "Visualizing large datasets with JavaScript using deck.gl"

Seuraava valintani on erityisesti heille, jotka työskentelevät analytiikan parissa ja haluavat visualisoida dataa: "Visualizing large datasets with Javascript using deck.gl". Tässä presentaatiossa AVAn johtava front-end–kehittäjä Marko Letic kertoo sijaintiperusteisesta datan visualisoinnista Javascriptillä. Esityksen keskeinen teema oli deck.gl, Uberin kehittämä avoimen lähdekoodin WebGL-pohjainen kirjasto. Mukana on kirjaston lyhyt esittely ja joitain käyttötapauksia, todellisia koodiesimerkkejä ja deck.gl-kirjaston integrointia Angularin ja Reactin kaltaisiin suosittuihin ohjelmistokehyksiin. Voit katsella esityksen täältä.

ReactSphere

Oleh Dokuka: "RSocket – Future Reactive Protocol"

ReactSpherestä haluaisin mainita esityksen nimeltä "RSocket – Future Reactive Protocol". Tämä Oleh Dokukan presentaatio käsitteli uutta binääriprotokollaa, jota käytetään tavuvirtojen siirrossa ja joka mahdollista tiettyjä symmetrisiä vuorovaikutusmalleja asynkronisessa viestinvälityksessä yksittäisen yhteyden välityksellä (lue RSocketista lisää täällä). RSocket ei ota kantaa siirtotasoon tai käytettyyn ohjelmointikieleen. Sitä voidaan käyttää minkä tahansa siirtoprotokollan, kuten TCP/Aeronin tai jopa HTTP/2:n tai WebSocketin päällä.

Presentaatiossa esiteltiin RSocketin keskeisiä käsitteitä ja sitä, miksi, koska ja miten RSocketia pitäisi alkaa käyttää. Esillä oli myös se, miten Facebookin ja Netflixin kaltaiset, valtavasti nettiliikennettä käsittelevät jättiläiset ovat ottaneet RSocketin käyttöön. RSocket näyttäisi sopivan myös useisiin Valamiksen tuotekehityksen ja palveluliiketoiminnan käyttötapauksiin. Niinpä suosittelisin presentaation katsomista kaikille meille, jotka työskentelemme ohjelmistokehityksen parissa. Video löytyy täältä.

OmaSphereni

Jacek Leśkow: "AI, Big Data and the New Social Order"

Vaikka Jacek Leśkowin esitys "AI, Big Data and the new social order" DataSpheressä ei suoraan liittynytkään työhöni, pidin sitä hyvinkin ajatuksia herättävänä. Uskon, että jokainen IT-alalla työskentelevä löytää siitä ajattelemisen aihetta. Voit katsoa esityksen YouTubesta täällä.

Tapahtumassa oli enemmänkin maininnan arvoisia esityksiä, mutta koska niistä ei ole vielä videoita saatavilla, päätän tarinani tähän. Sphere.itissä oli kaiken kaikkiaan runsaasti mukaansatempaavia presentaatoita. Vaikka pääpuheenvuorojen aikana oli ajoittaisia teknisiä ongelmia, tapahtuma oli sangen hyvin järjestetty ja kokemuksena miellyttävä. Mikä tärkeintä, siitä oli hyötyä ammatillisessa mielessä.

Krakovan oopperatalo tarjosi tapahtumalle hulppeat puitteet. Vapaa-ajalla oli kiintoisaa tutustua Krakovan vanhaan kaupunkiin. Tapasin uusia ihmisiä, koin upeita hetkiä kollegoideni kanssa, opin uusia asioita ja näin muutamia Krakovan lukuisista nähtävyyksistäkin. Haluan kiittää Valamista tästä mahdollisuudesta ja matkaseuraani mukavista hetkistä, jotka vietimme siellä.

Valamiksen Marina Semenovskaia ja Pavel Kornilov Sphere.it 2019 -konferenssissa
"Valamiksen Marina Semenovskaia ja Pavel Kornilov Sphere.it 2019 -konferenssissa"

Kuvat: Sphere.it / Karolina Hojka

Asiantuntija

Olli Tiilikainen
Senior Software Developer & Human-Computer Interaction Specialist, Valamis
Olli on ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen kehittämisen kokenut ammattilainen. Hänellä on digiosaamista monipuolisesti sovellusohjelmistojen visuaalisesta ja teknisestä suunnittelusta aina niiden toteuttamiseen ja testaamiseen. Yli 16 vuoden IT-työkokemuksensa ansiosta Ollilla on kattava tietämys ohjelmistokehityksestä lukuisilla eri teknologioilla.