Parhaat työpaikat välittävät työntekijöistään ja ymmärtävät työntekijöiden sitoutuneisuuden arvon liiketoiminnalle. Työlleen omistautuneet työntekijät saavat aikaan muita työntekijöitä parempia tuloksia riippumatta alasta, yrityksen koosta, kansallisuudesta, tai maailman taloudellisesta tilanteesta. Sitoutuneet työntekijät pitävät 80% vähemmän todennäköisesti vapaapäiviä, vaihtavat työpaikkaa 40% vähemmän todennäköisesti ja ovat 18% tuottavampia.
Todellisuudessa kuitenkin vain noin yksi kolmesta työntekijästä kuvailee itseään sitoutuneeksi, ja tämän päivän organisaatiot ovat pahamaineisen tehottomia luottamuksen, sitoutuneisuuden ja tuottavuuden kulttuurin luomisessa. The Gallop Organisation on mitannut työntekijöiden itse ilmoittamaa sitoutuneisuutta vuodesta 2000 lähtien. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan 51% työntekijöistä eivät olleet sitoutuneita ja jopa yli 17% ilmoitti olevansa aktiivisesti epäsitoutuneita.
Työntekijät tarvitsevat muutakin kuin hyvän palkan sitoutuakseen työhönsä ja antaakseen enemmän yritykselle. Yksilöt kaipaavat työltään merkityksellisyyttä, ja merkityksellisyyden tunne luo sitoutuneisuutta. Työntekijät haluavat myös merkityksellisiä ihmissuhteita, erityisesti esihenkilöön joka pystyy valmentamaan heitä työssään ja urallaan seuraavalle tasolle. Esihenkilö onkin yksi työntekijöiden sitoutuneisuuden tärkeimmistä tekijöistä.
Tässä webinaarissa Susan Peppercornin (Executive Coach & Career Strategist) ja Sarah Hobbsin (Managing Director, Talent & Potential) kanssa opit mm.
Esitetty: 29. syyskuuta 2022
Kesto: 1 tunti
Kieli: englanti