Valamis Group Oy on valittu Kasvuväylä -ohjelmaan

Valamis Group Oy on valittu mukaan nopean kasvun ja aktiivisen kansainvälistymisen Kasvuväylä ohjelmaan. Kasvuväylä on tarkoitettu pk-yrityksille, joilla on voimakas tahto ja edellytykset nopeaan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Kasvuväylä on uusi  työ- ja elinkeinoministeriön hallinnoima palvelumalli, jonka toimijoina on ELY-keskus, Finnvera, Finpro, Patentti- ja rekisterikeskus, Suomen Teollisuussijoitus Oy ja Tekes.

Kasvuväylään valittiin mukaan 50 yritystä, joilta edellytettiin  taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa kotimaassa ja halua vahvan kasvun hakemiseen kansainvälisiltä markkinoilta. Yrityksen oli oltava innovatiivinen ja osaamislähtöinen, jolloin tutkimus- ja kehittämistyön osuus liikevaihdosta on usein myös merkittävä.

"Tuntuu hyvältä lähteä kasvattamaan yhtiötä kansainväliseksi kun on valtion selvä tuki takana", Valamis Group Oy:n toimitusjohtaja Jussi Hurskainen toteaa.

Lisätietoja antaa Jussi Hurskainen
jussi.hurskainen@valamis.com

 

*Uutisen julkaisuhetkellä Valamis oli nimeltään Arcusys.

Viimeisimmät uutiset

Uutiset

Valamis julkaisi kumppanuuden Dell Boomin kanssa

Tapahtuma

Valamis mukana Dare to Learnissa

Uutiset

Valamis julkaisi kattavan oppaan keinoälyn hyödyntämisestä yritysoppimisessa