Liferay-koulutustoiminta käynnistyy toukokuussa

Valamis* on tarjonnut useita pääkäyttäjille suunnattuja Liferay-käyttönokoulutuksia osana yrityksen asiakasprojekteja. Viimeisinä vuosina on ollut havaittavissa, että Liferay-ratkaisut kasvattavat suosiotaan verkkopalvelualustana sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Yhä useammat ihmiset käyttävät Liferay-ratkaisuja verkkoviestinnän toteuttamiseen. Tämän vuoksi julkisille Liferay-koulutuksille on alkanut muodostua kysyntää.

Valamis on lähtenyt vastaamaan kysyntään rakentamalla kuluvan kevään aikana koulutuskokonaisuudet Liferay-osaamistarpeiden täyttämiseksi. Yritys tuottaa kattavan kokonaispaletin Liferay-koulutuksista eri tarpeita, käyttäjäryhmiä ja osaamistasoja varten. Ensimmäinen julkinen koulutus pidetään Helsingissä 27.5.2010. Koulutus on loppukäyttäjille suunnattu Liferay-peruskoulutus. 

Lisätietoja ja ilmoittautuminen koulutuksen esittelysivuilla

Koulutuksia voidaan tarpeen mukaan järjestää myös muilla paikkakunnilla. Kesäkuun 2010 aikana toteutetaan Liferay-jatkokurssi, jossa perehdytään syvemmin järjestelmän mahdollisuuksiin ja työvälineisiin. Tästä tiedotamme lisää verkkosivuillamme toukokuun 2010 aikana.

Koulutusten suunnittelusta vastaa Valamis Group Oy:ssä konsultti Jari Järvelä, jolla on kymmenen vuoden työhistoria erilaisten koulutuskokonaisuuksien suunnittelusta ja toteutuksesta ICT-osaamistarpeisiin. Taustalla on lähikoulutuksena toteutettujen ICT koulutusten suunnittelu- ja koulutustehtäviä sekä verkko-oppimisen menetelmillä toteutettujen tietojärjestelmäkoulutusten tuotantoja.

 

*Uutisen julkaisuhetkellä Valamis oli nimeltään Arcusys.

Viimeisimmät uutiset

Uutiset

Valamiksen globaali tutkimus paljastaa oppimisen tilan organisaatioissa vuonna 2019

Uutiset

Valamis julkaisi kumppanuuden Dell Boomin kanssa

Tapahtuma

Valamis mukana Dare to Learnissa