Anna Rimmer

Avaimet uuteen elämään löytyivät Joensuusta

Kun System Specialist Anna Rimmer muutti Petroskoista Joensuuhun, alkoi elämässä uuden oppimisen aika.

Anna Rimmerin ura Moskovan pankissa Senior IT Specialistina päättyi, kun hän odotti toista lastaan. Raskaus oli viimeisellä kolmanneksella, kun pankin toimipiste suljettiin ja yhtäkkiä Anna oli ilman työpaikkaa, vailla tietoa tulevasta. Moni olisi nähnyt tilanteen oven sulkeutumisena, mutta Anna näki edessään aukeavan uusia mahdollisuuksia. Tyttären syntymän jälkeen Anna alkoi hiljalleen etsiä itselleen uutta polkua eteenpäin, ja siitä alkoi Annan uusi elämä.

– Sain headhunterilta ehdotuksia eri paikoista, mutta mikään ei tuntunut sopivalta. Kun sain ehdotuksen hakea Valamikselle, totesin saman tien, että pesti kuulosti liian haastavalta minulle.

Annalla oli koulutus ja työkokemusta kylliksi, mutta kokemusta Valamiksen käyttämästä teknologiasta ei ollut. Kun sähköpostiin kilahti kolmannen kerran suositus hakea Valamikselle, koki Anna hetkensä koittaneen. Anna kiinnostui erityisesti Valamiksen kansainvälisyydestä sekä mahdollisuudesta kokeilla jotain täysin uutta ja edetä uralla kohti uusia haasteita.

– Sanoin itselleni: Anna, sinä pystyt tähän.

System Specialistina työskentelevä Anna istuu haastattelun aikana Valamiksen Joensuun toimiston saunatilassa, josta aukeaa maisema torin ylle. Maisema on Annalle tuttu ja uusi samaan aikaan. Tuttu se on työmatkoilta ja lomareissuilta, joita on tehty niin perheen kuin kollegoidenkin kanssa. Petroskoin toimistolla toimii Valamis sports -ryhmä, joka urheilee yhdessä ja kokeilee uusia urheilulajeja. Ryhmän kanssa Anna on osallistunut esimerkiksi Joensuu Run -tapahtumaan, jossa hän on juossut matkoja puolimaratonista 10 kilometrin lenkkeihin. Uutta Joensuun maisemassa on Annalle se, että hän voi nyt kutsua sitä kotikaupungikseen.

Petroskoista Joensuuhun matkalaukun kera

Elämä Petroskoissa oli hyvin tasapainossa. Lapset viihtyivät koulussa ja päivähoidossa, ja Annalla sekä hänen puolisollaan oli hyvät työpaikat. Reilut kolme vuotta Valamiksella olivat sujuneet hujauksessa, ja Anna oli vahvasti osa Petroskoin toimiston porukkaa.

Marraskuussa 2018 Anna saapui Joensuuhun työmatkalle. Taivas roikkui harmaana lehdettömien puiden yllä, mutta se ei Annan iloa haitannut. Annasta oli kiva tavata Joensuun kollegoita, joista moni työskentelee samassa kansainvälisessä tiimissä hänen kanssaan.

Työmatkalla Anna uppoutui töihin niin, että hän jäi yhtenä iltana toimistolle muiden jo lähdettyä kotiin. Tavallista myöhäisemmän työajan ansiosta Anna oli Slackissa samaan aikaan, kuin Bostonissa työskentelevä Mika, yksi Valamiksen perustajajäsenistä.

– Hehkutin toimiston tunnelmaa, ja Mika heitti takaisin, että jos kerta näin on, tulisi minun muuttaa tänne, Anna kertoo.

Mikan oli helppoa kannustaa Annaa, sillä hän oli itse muuttanut Valamiksen saattelemana uudelle paikkakunnalle pariinkin otteeseen. Aikoinaan Mika muutti Joensuusta Helsinkiin perustamaan yrityksen Helsingin konttoria. Kun myöhemmin mahdollisuus Bostonin konttorin avaamiselle tarjoutui, vastasi hän tähänkin haasteeseen. Sillä tiellä Mika on yhä edelleen.

Ajatus muutoksesta houkutti, joten pitkän pohdinnan jälkeen Anna kysyi työnantajaltaan onnistuisiko sisäinen siirto Petroskoista Joensuun toimistolle. Jos vastaus olisi kyllä, koko perhe muuttaisi Suomeen. Jos siirto ei onnistuisi, niin sitten perhe ostaisi omakotitalon Petroskoista. Selvää oli, että joka tapauksessa Anna puolisoineen kaipasi elämäänsä muutosta. Viisi kuukautta kysymyksen esittämisen jälkeen Anna perheineen seisoi jo uuden kotinsa ovella Joensuussa.

Anna Rimmer is painting

– Täällä tunnen olevani kotona. Ensimmäisten viikkojen aikana kysyin pojaltani joka päivä, miten koulussa meni. Lopulta hän vastasi, ettei minun tarvitse huolehtia, vaan kaikki on hyvin.

Mahdollisuuksien näkijä

Muutto tapahtui vikkelään. Kollegat neuvoivat tarvittavien lupien ja esimerkiksi koulun aloituksen kanssa. Aina löytyi joku, joka osasi auttaa. Anna, hänen puolisonsa sekä 9-vuotias poika ja viiden vanha tytär pakkasivat vain matkalaukut ja ottivat suunnaksi Joensuun.

– Kaikki kävi yllättävän nopeasti. Sain tukea kaikilta kollegoilta ja apua viisumin, dokumenttien ja ilmoitusten kanssa. Myös asunto löytyi kollegan avulla, jonka isän vuokra-asunto sattui vapautumaan sopivasti juuri muuttomme aikaan. Muutto oli toki iso haaste, mutta kaikista haasteita voi löytää positiivisia puolia, Anna sanoo ja nauraa.

Annan on helppo löytää asioista positiivisia puolia. Kyse on asenteesta, jonka ansiosta Anna näkee esteiden sijaan edessään mahdollisuuksia. Asenteen ansiosta muutto toiseen maahan, osaksi uutta kulttuuria ja uutta kieltä näyttäytyy Annalle uutena seikkailuna.

Oppia ikä kaikki

Kun Annan poika halusi oppia ajamaan pyörällä Joensuuhun muuttamisen jälkeen, osti Anna samalla itselleen ensimmäisen polkupyörän. Ensimmäiset kerrat satulassa eivät saaneet aikaan riemunkiljahduksia, mutta tunti tunnilta harjoittelu tuotti tulosta. Nyt Anna polkee päivittäin töihin ja nauttii siitä. Kun Annan poika ilmoitettiin taidekouluun, myös Anna kirjautui piirustuskurssille jatkaakseen rakasta harrastustaan. Seuraavaksi Anna on aloittamassa uintiharrastuksen yhdessä poikansa kanssa.

– Elämä on mukavampaa, kun tekee asioita joista tykkää. Moni lykkää turhaan uusien asioiden aloittamista tai kokeilemista. Olen aloittanut ihan alusta monenlaisia asioita. Jos jotain voi tehdä, sitä pitää yrittää.

Anna Rimmer is playing basketball

Anna pelaa miehensä ja poikansa kanssa myös koripalloa. Aikaa harrastuksiin ja aktiiviseen elämään löytyy arjesta melko vaivatta, sillä Anna priorisoi niitä.

– Joskus voi syödä valmisaterian, jos sen ansiosta pääsemme yhdessä ulos pelaamaan koko perheen kanssa.

Tasapainoa arkeen

Anna on luonnostaan aamuvirkku, joten etäpäivänä hän saattaa aloittaa työpäivänsä kotona jo kuudelta. Toimistopäivinä hän polkee töihin viimeistään kahdeksaksi. Joustavat työajat helpottavat myös perheen ja työn yhteensovittamista

– Joensuun toimistolla monet aloittavat työpäivän kahdeksalta, mikä on minusta ihanaa. Joustava työaika on minulle tärkeä. Sen avulla on helpompi löytää tasapainoa arkeen.

Anna Rimmer balance in the everyday life

Vaikka muutosta on kulunut vasta muutama kuukausi, Anna on kotiutunut hyvin Joensuun toimistolle ja tuntee olonsa siellä mukavaksi. System Specialistina hän työskentelee useiden ihmisten kanssa, minkä ansiosta talo ja sen ihmiset ovat tulleet nopeasti tutuiksi.

– Valamiksen myötä englannista on tullut pääsääntöinen työkieleni ja vahva osa arkea. Joensuuhun muuttamisen myötä haluan aloittaa suomen kielen opinnot jotta voi omaksua suomalaisen kulttuurin paremmin. Jo Petroskoissa tämä olisi ollut mahdollista. Itse asiassa osa petroskoilaisista kollegoistani aloitti huvin vuoksi suomen kielen tunneilla käymisen vuosi sitten. En tiennyt vielä muuttavani Suomeen, joten en liittynyt joukkoon silloin.

Kun Anna kohtaa työssään haasteita, hän tsemppaa itseään toteamalla ”Anna voit tehdä tämän!” ja jatkaa eteenpäin.

– Minua motivoi kollegoilta saatu palaute sekä se, että tunnen löytäneeni täältä oman paikkani. Täällä kaikki ovat aina auttaneet minua, eikä tyhmiä kysymyksiä ole.

Oman onnen paikka

Valamiksen toimistolta on matkaa Annan kodille vain kymmenkunta minuuttia. Reitin varrella on tuttu koripallokenttä, ja jos kotitaloa edeltävästä risteyksestä poikkeaa toiseen suuntaan, löytää itsensä pian Linnunlahdelta, josta on tullut yksi Annan suosikkipaikoista. Anna perheineen pyöräilee vehreissä luontomaisemissa usein yhdessä.

– Olen asunut täällä nyt neljä kuukautta enkä tahdo pois. Olen löytänyt paikan, jossa olen onnellinen.

Kirjoittaja: Eveliina Salomaa
Kuvaaja: Johanna Taskinen