Mikko Kulin

UX Designerina työskentelevä Mikko on kasvanut kolmessa vuodessa harjoittelijasta senioriksi.

Ruskeissa silmissä pilkahtaa nauru. Kevätauringon alla, Tuomiokirkon portailla istuva Mikko Kulin on juuri myöntänyt osaavansa Pipsa Possu -lastenohjelman lähes jokaisen jakson ulkoa. Siitä on kiittäminen Mikon alle kaksivuotiasta lasta, joka rakastaa Pipsaa.

– Haluaisin katsoa Muumeja, mutta tyttö ei vielä jaksa keskittyä muuhun kuin Pipsaan, Mikko kertoo nauraen.

Isyys on jatkuvaa oppimista, niin lapsesta, elämästä kuin omasta itsestä. Se sopii Mikolle, jolla riittää intoa oppia uutta. Se asenne saa miehen paitsi ratkomaan tuntikaupalla raivostuttavan haastavan Dark Souls -pelin tehtäviä, myös menestymään työssään UX Designerina.

– Olen löytänyt oman urani ja jatkan sillä, Mikko kertoo ja kulauttaa kartonkisen kahvikupin tyhjäksi. Kahvi on pienen lapsen vanhemman eliksiiriä ja on luksusta saada nauttia sitä rauhassa.

Vielä kolme vuotta sitten Mikko ei tiennyt, mitä UX Designer tekee työkseen. Eikä hän osannut kuvitella olevansa pienen lapsen isä, saatika että hän asuisi Helsingissä ja olisi työskennellyt NASAn astronautin kanssa.

Omaa alaa etsimässä

Mikosta piti tulla historioitsija tai opettaja.

– Kirjoitin ylioppilaskokeissa maantiedon ja uskonnon, koska nekin pursusivat historiaa. Kävin historian pääsykokeissakin Tampereella. Jälkikäteen mietittynä oli onni, etten päätynyt sinne.

Tie vei sen sijaan Joensuun yliopistoon opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä. Kuopion kyljessä, Riistavedellä nuoruutensa viettänyt Mikko muutti Joensuuhun omaan asuntoon ja aloitti rakentamaan elämäänsä. Nopeasti selvisi, ettei tekniikkaan keskittyvä ala ollut Mikkoa varten. Kolme vuotta yliopistossa kului järjestötoiminnassa sekä sivuaineina viestintää ja kognitiotiedettä lukien. Lopulta Mikko vaihtoi Joensuun ammattikorkeakouluun opiskelemaan viestintää.

Opintojen loppusuoran lähestyessä opiskelijat pääsivät vierailemaan joensuulaisissa yrityksissä. Mikko oli jo aiemmin kuullut kavereilta, että Valamiksella, joka oli silloin vielä nimeltään Arcusys, on hyvä porukka töissä ja kiva meininki. Yritysvierailulla mielikuva vahvistui ja syntyi päätös.

– Hain puolen vuoden harjoitteluun Valamikselle. Kirjoitin sähköpostin UX-tiimin vetäjälle Jarmolle. Kerroin, että olen valmis oppimaan uutta.

Asenne ratkaisee

Sähköposti johti haastatteluun. Mikko myönsi suoraan, ettei työkokemusta alalta ollut yhtään.

– Kerroin, että haluan nähdä mitä ihmiset tekevät tällä alalla. Työkokemusta ei ollut eikä hajua alan töistä, mutta halua oppia löytyi sitäkin enemmän.

Koska portfolio oli ohut, asenne ratkaisi.

Keväällä 2015 Mikko asteli paitsi naimisiin puolisonsa kanssa, myös Valamiksen Joensuun toimiston ovista sisään UX tiimin harjoittelijana. Elämässä alkoi lähes varkain uusi ajanjakso.

Oppeja astronautilta ja synnytyslaitokselta

Kesän lähestyessä Mikko sai tietää, että hän pääsisi UX designerina mukaan NASA Epic Challenge -projektiin. Tunnetta oli vaikea kuvailla sanoin.

– En koskaan osannut edes kuvitella, että tulisin työskentelemään NASAn astronautin kanssa. Kuitenkin ensimmäinen asiakkaani Valamiksella oli NASAn Charles Camarda, Mikko kertoo.

Samalla kun Mikko sai ensi kosketuksen NASAan, hän myös uppoutui ensi kertaa syvällisemmin digitaaliseen Valamis-oppimisympäristöön. Mikko oli mukana rakentamassa ympäristöä, jossa Epic Challengeen osallistuvat oppilaat, opettajat ja asiantuntijat opiskelivat ja jakoivat tietoa. Mikkoa kiinnostavat teemat, oppiminen, käytettävyys ja yhteistyö, yhdistyivät projektissa täydellisesti. Nuoresta UX Designerista alkoi tuntua, että oma juttu oli nyt löytynyt.

Aiemmin haahuilulta tuntunut arki oli yhtäkkiä aivan täynnä. Kurssityöt, tentit ja lukemattomat tunnit näppäimistön ääressä täyttivät päivät. Opinnäytetyö tuntui maratonilta, joka piti juosta pikavauhtia valmiiksi. Mikolla oli palo valmistua, jotta kiinnostaviin töihin voisi syventyä täysin.

– Jos nyt antaisin neuvon nuoremmalle itselleni, sanoisin että tee koulu loppuun ennen töitä.

Kesällä 2016 arki sai lisäkierroksia, kun Mikon ja opettajapuoliso Lauran esikoinen syntyi. Opiskelun ja työnteon ohelle tupsahti vaippa-arki.

– Synnäriltä lähtiessä mietin, että eihän meitä saa vielä päästää pois, ei me osata. Mutta käytäntö opetti ja vaippojen vaihdon jalon taidon oppi nopeasti, Mikko kertoo.

Mikko oli nyt paitsi uransa, myös isyyden alussa. Alusta asti oli selvää, että jatkossa perhe menisi kaiken edelle.

– Arkea on helpottanut paljon se, että työnantajan kanssa sovittiin heti yhteiset pelisäännöt. Aina on ymmärretty ja joustettu, kun meillä on kotona tilanne joka vaatii läsnäoloa. Olen siitä hyvin kiitollinen.

Työpöytä vaihtoon

Kun Lauran äitiysvapaa loppui, pariskunnan piti istua pöydän ääreen keskustelemaan. Opettajan töitä oli Lauralle kutsuvasti tarjolla Helsingin seudulla, mutta ei ainuttakaan Joensuussa. Itä-Suomessa oli kummankin perhe ja suku, Helsingissä häämötti tuntematon tulevaisuus.

– Mietittiin yhdessä, että voidaanko me kokeilla rakentaa omaa elämää muualla. En ollut koskaan edes harkinnut Helsinkiin muuttamista, mutta loppujen lopuksi tämä on samanlainen kirkonkylä kuin mikä tahansa muukin, Mikko toteaa.

Mikko käveli toimitusjohtaja Jussin ovelle kysymään, olisiko mahdollista vaihtaa työpiste Joensuun toimistosta Helsinkiin.

– Jussi sanoi, että kerro kun muutat, niin tilataan pöytä toimistolle, Mikko kertoo hymyillen.

Uusia alkuja

Maaliskuussa 2017 muuttoauto kurvasi Leppävaaran kohdalla ensin väärään liittymään, mutta kiertotien kautta oikea osoite löytyi kerrostalosta Villa Elfvikin läheltä. Väljästi rakennettu asuinalue, luonnonläheisyys ja horisontissa siintävä meri miellyttivät heti.

Muutosta lähtien Mikko on aina tilaisuuden tullen hypännyt pyörän selkään ja lähtenyt tutkimaan uutta ympäristöä. Maisema muuttuu nopeasti kerrostalokeskittymistä metsään, merenrantaan ja peltoläntteihin, kun kulkee pääkaupunkiseutua ympäri.

– Reittiopas on mahtava. Kun en tiedä enää, missä olen, klikkaan oppaan päälle ja osaan takaisin kotiin.

Myös taaperoarki on löytänyt puitteensa. Mikko hallitsee keittiötä ja kokkaa minkä arjessa ehtii. Ruoanlaiton salat ovat auenneet kokeilemalla ja oppimalla kitalaen kautta, mikä toimii.

Käytettävyyden kanssa painivalta UX Designerilta kokeilemisen kautta oppiminen tulee selkärangasta.

– Käytän harvoin reseptejä, tykkään kokeilla itse.

Oppia ikä kaikki

Kolmen viime vuoden aikana Mikko on saanut kokeilla paljon uutta olla ensi kertaa isä, UX Designer ja pääkaupunkiseutulainen. Ja hyvin on mennyt. Nyt alla on työvuosia kolme ja työnimikkeen eteen ilmestyi jo Senior-titteli. Se kertoo luottamuksesta, hyvin tehdystä työstä sekä ammattitaidon valtavista harppauksista eteenpäin lyhyessä ajassa.

Kiireisen arjen keskellä mies osaa nauttia pienistä hetkistä, kasvoja lämmittävästä auringosta, rauhallisista aamuista toimistolla ja mahdollisuudesta kävellä meren ääreen aina kun huvittaa.

– Meri on vielä niin uusi asia, että se jaksaa kiehtoa. Vaikka enemmän olen silti järvi-ihmisiä, Mikko toteaa kävellessään Tuomiokirkolta kohti Halkolaituria, jonka ympärillä aukeaa maisema aavalle merelle.

– ”En ole koskaan käynyt täällä” on yleisin asia, jonka sanon, kun kaverit vievät minut jonnekin pääkaupunkiseudulla, Mikko myöntää.

Tässä sitä taas ollaan, uuden edessä.