Olen paluulennolla Joensuusta, jossa Valamiksen pääkonttori sijaitsee, Bostoniin. Olen juuri osallistunut ensimmäistä kertaa Valamiksen kehityspäiville, jotka tunnetaan myös nimellä Dev Days.
Valamis lennättää yhteen työntekijänsä kaikkialta maailmasta muutamaksi intensiiviseksi päiväksi. Niiden aikana keskitytään yksilön ja tiimin kehitykseen. Näin kaikilla on mahdollisuus päästä tutustumaan kasvotusten ja reaaliaikaisesti tiimikavereihin, jotka asuvat ja työskentelevät jopa 6 500 kilometrin ja seitsemän aikavyöhykkeen päässä.
Slack, videochatit, sosiaalinen media ja muut viestintävälineet mahdollistavat tietysti yhteistyön eri puolilla maailmaa asuvien kollegoiden kanssa. Dev Days tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden rentoon yhdessäoloon ja keskusteluun, jota ei välttämättä pääse syntymään aikataulutetuissa työpalavereissa. Kehityspäivillä pääsee tapaamaan kollegoita ja tiimejä henkilökohtaisesti, osallistumaan ongelmanratkaisuun keskittyviin työpajoihin ja kehittymään ratkaisukeskeisesti.
Tänä vuonna ohjelmassa oli CEO Jussi Hurskaisen katsaus yhtiön historiaan, Valamiksen syntyvaiheiden kontekstiin ja lähtökohtiin sekä myös tulevaisuuden visioihin. Valamiksen CCO Janne Hietala Lontoon toimistolta esitteli datatieteen sovelluksia ja inspiroi työntekijöitä pohtimaan, kuinka niitä voisi soveltaa omassa työssään. Head of Design Jarmo Valmari korosti empatian ja designajattelun tärkeyttä, ja vieraileva puhujamme, Lightneerin hallituksen puheenjohtaja ja perustaja Lauri Järvilehto, puhui työn tulevaisuudesta ja siitä, miksi meidän tulisi sitoutua elämänmittaiseen oppimiseen tai, hänen sanojensa mukaan, kuinka ”Oppimisen tulisi olla osa ihmisen arkielämän koko kirjoa.” Tiimityöpajojen jälkeen ilta päättyi kesäjuhliin.
Oli koskettavaa katsoa taaksepäin aivan yrityksen alkuaikoihin ja kuulla Jussin kertovan kaikista vaikeuksista, jotka yritys on voittanut saavuttaakseen nykyisen asemansa. Erityisen vaikuttavaa oli kuulla tarina yhden Valamiksen perustajan kertomana. Vieläkin hienompaa on kuitenkin yrityksen nykyinen suunta, ja olen äärettömän innoissani saadessani olla osa tätä tiimiä.”
– Christopher Cameron, Director of Strategic Accounts, Boston, Valamis
Toimitusjohtajamme esitteli Valamiksen historiaa erittäin läpinäkyvällä tavalla ja kertoi vuosien varrelta opituista asioista, aina yrityksen perustamisesta tähän päivään asti. Myös minä haluan samalla tapaa jakaa yhden tärkeän opin ensimmäiseltä vuodeltani yrityksen palveluksessa ja ensimmäisiltä kehityspäiviltäni. Vaikka ajatus oli alkanut kypsyä jo aiemmin, Dev Days -kehityspäivät varmistivat näkemykseni, ettei tämä ole normaali yritys.
1. syy: Yritys ei tavallisesti luota ja panosta työntekijöihinsä. Kuinka monen yrityksen olet kuullut lähettävän työntekijöitä Yhdysvalloista Suomeen vain kehittääkseen työntekijöitään?
2. syy: Liiketoiminta ja aitous rinta rinnan toistensa kanssa ei ole normaalia. Taustalla saattavat olla Valamiksen suomalaiset juuret, sillä suomalaiseen kulttuurin kuuluu kertoa totuus suoraan, oli se kuinka vaikeaa hyvänsä. Yritysten ei ole helppo ajatella pitkällä tähtäimellä ja laittaa ihmisiä tuottavuuden edelle. Harvoin myöskään ymmärretään, että sijoitus ihmisiin maksaa itsensä takaisin tuottavuuden, innostuksen ja sitoutumisen muodossa sekä työntekijä- ja asiakasuskollisuutena. Arvostelutalous ja elämystalous kukoistavat, ja uskon että seuraavana vuorossa on aitoustalous. Työntekijöiden ja asiakkaiden asettaminen etusijalle on hyödyllistä ja välttämätöntä. Yritysten tulee laittaa ihminen liiketoiminnan keskiöön, ja aitous ja läpinäkyvyys ovat olennainen osa toimintaa.
3. syy: Normaali yritys ei ole ketterä: kun ongelma ilmenee, se korjataan ennen kuin ollaan tilanteessa, jossa on pakko toimia. Valamiksella sinun äänelläsi on merkitystä. Valamis on poistanut viestinnän esteet osapuolten väliltä organisaation sisällä, ja hullujakin ideoita pidetään arvossa. Valamiksen mielestä byrokratia heikentää ketteryyttä, enkä ole koskaan nähnyt organisaation toimivan yhtä nopeasti. Vuoden aikana olemme ottaneet käyttöön uusia prosesseja, ohjelmistoja, ominaisuuksia, ideoita – jopa uuden nimen! Valamis rekrytoi ihmisiä, joihin se todella uskoo, ja tämä luottamus on innovaation lähde.
4. syy: Ei ole normaalia rakastaa työtään. Valamiksen luomassa yrityskulttuurissa tiedon etsiminen motivoi työntekijöitä. Ei ole normaalia, että suositeltuasi podcastia (NPR: Hidden Brain, eikä tämä ole mainos) työkaveri kuuntelee saman tien useita jaksoja vapaa-ajallaan, tai työntekijä harjoittelee pikalukemista vain huvin vuoksi, tai yritys nimeää mentorin opettamaan sinulle datatiedettä tai työporukka syventyy oluen panemiseen yhdessä. Ei ole normaalia, että ihmiset viettävät vapaa-aikansa opiskellen. Elämänlaajuinen ja -ikäinen oppiminen on olennainen osa kulttuuria ja liiketoimintamallia.
”Ensimmäiset Dev Days -kehityspäiväni saivat minut vakuuttuneeksi siitä, mikä on Valamiksen tärkein arvo: ihmiset! On ilo jakaa tietoa, tehdä töitä ja viettää aikaa teidän kanssanne. Odotan innolla tulevia tapaamisiamme. Emme ole suomalaisia, amerikkalaisia tai venäläisiä. Olemme maailmankansalaisia!”
– Alexey Efremov, Product Designer, Petroskoi, Valamis.
5. syy: Ei ole normaali, että yritys on sisukas. Sisu on yksi harvoista suomen sanoista, jonka olen oppinut lausumaan oikein. ”Olen ymmärtänyt, että se tarkoittaa tahdonvoimaa, päämäärätietoisuutta, sinnikkyyttä ja rationaalista toimintaa vastoinkäymisen kohdatessa. Sisu ei tarkoita hetkellistä rohkeutta, vaan kykyä pitää rohkeutta yllä. Sisu-sanaa ei voi täysin kääntää. Se on olennainen osa suomalaisia ja suomalaista kansanluonnetta. Siihen kuuluu filosofia, että asialliset hommat hoidetaan, maksoi mitä maksoi. Siinä on selkärankaa, rohkeutta, sitkeyttä, päämäärätietoisuutta ja lannistumattomuutta. Vaikeudet ylitetään rehtiydellä ja asiat viedään loppuun asti.” Toimitusjohtajamme puheesta kävi selvästi ilmi, että yritys selvisi lamasta ja on edelleen olemassa sisun ansiosta.
Tässä on viisi tärkeintä perustetta (niitä on lisääkin) kehityspäivillä omaksumalleni näkemykselle, että tämä yritys ei ole normaali, ja nimenomaan normaaliuden puute vie meitä eteenpäin.
”Tämä on sekopäille. Ulkopuolisille. Kapinallisille. Häiriköille. Pyöreille palikoille neliönmuotoisissa aukoissa. Niille, jotka näkevät asiat toisin. Jotka eivät välitä säännöistä. Eivätkä kunnioita vallitsevaa asiantilaa. Heitä voi siteerata, olla heidän kanssaan eri mieltä, heitä voi ihailla tai panetella. Suurin piirtein ainoa asia, jota ei voi tehdä, on jättää heidät huomiotta. Koska he muuttavat asioita. He saavat ihmiset jatkamaan eteenpäin. Jotkut saattavat pitää heitä hulluina, mutta meidän mielestämme he ovat nerokkaita. Ihmiset, jotka ovat riittävän hulluja kuvitellakseen, että voivat muuttaa maailmaa, myös pystyvät siihen.”
– Rob Siltanen
Kuvat: Jyri Keronen