Nasa-yhteistyö: Puhelu Joensuusta avaruuteen astronautti Tim Kopralle

Julkaistu: 23.02.2016 klo 10.29
Julkaisija: Valamis Group Oy*

Alkanut viikko jää varmasti joukolle joensuulaisia opiskelijoita loppuelämäksi mieleen. Maanantaina Epic Challenge -koulutusohjelman opiskelijoista ja joensuulaislähtöisen ohjelmistotalo Valamiksen työntekijöistä koostuva ryhmä soitti suoran videopuhelun avaruuteen. Puhelun aikana suomalaiset sukujuuret omaava ja suomalaisesta koulutusosaamisesta kiinnostunut astronautti Tim Kopra vastaili Marsin asuttamiseen ja sen haasteellisuuteen liittyviin kysymyksiin.

Osana Epic Challenge -koulutusohjelmaa kaksi Itä-Suomen yliopiston, Karelia-ammattikorkeakoulun, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän ja Joensuun normaalikoulun opiskelijoista koottua ryhmää ratkoo Marsin asuttamiseen liittyviä haasteita yhteistyössä Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallinto Nasa:n kanssa. Yhteistyö sai alkunsa viime keväänä, kun Nasa kiinnostui Valamis Group Oy:n kehittämästä Valamis-oppimisympäristöstä ja suomalaisesta koulutusjärjestelmästä.

Puhelussa mukana oli myös Epic Challenge -koulutusohjelmassa vahvasti vaikuttava ja Joensuussakin vieraillut Nasan tekniikan kehittämisestä ja innovaatioista vastaava vanhempi neuvonantaja Charles Camarda. Valamiksen Chief Commercial Officer Janne Hietala iloitsee onnistuneesta Nasa-yhteistyöstä ja kansainväliselle avaruusasemalle soitetusta videopuhelusta.

”Puhelu oli poikkeuksellisen hieno kokemus meille kaikille, mutta erityisesti Epic Challenge -opiskelijoille, jotka saivat näin ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä ensikäden kontaktiin astronautti Tim Kopran kanssa. Puhelun myötä opiskelijat saivat uutta näkökulmaa Epic Challenge -koulutusohjelmassa ratkottaviin eeppisiin haasteisiin”, Hietala sanoo.

Ei mikään normaali koulupäivä

Epic Challenge -opiskelijaryhmien Red Sandboxin ja BioMarsin edustajat olivat laatineet etukäteen listan astronautti Kopralle esitettävistä kysymyksistä. Red Sandbox-tiimi keskittyy tutkimaan ongelmanratkaisua ja BioMars-tiimi puolestaan pohtii ruoantuotantojärjestelmän kehittämisestä Marsissa.

”Jossain puhelun keskivaiheilla tajusin, että me todellakin puhumme miehelle, joka on avaruudessa! Se saa miettimään, miten pitkälle ihmiskunta on tullut ja miten pitkälle meidän on vielä mahdollista päästä”, sanoo Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelija Hely Herranen.

”Tämä oli erittäin mielenkiintoinen ja erilainen kokemus meille. Ei tällaiseen pääse joka päivä mukaan”, iloitsee puolestaan Karelia-ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelytieteen opiskelija Mikko Sarajärvi.

Puhelun loppuun Kopra viihdytti vielä yleisöään pyöräyttämällä näyttävän näköisen voltin painovoimattomassa tilassa, mikä entisestään konkretisoi puhelun ainutlaatuisuutta.

Katso täältä Kopran videotervehdys Suomeen Epic Challenge -opiskelijoille, Valamikselle ja muille partnereille.

Lisätiedot:
Valamis Group Oy
Janne Hietala
Chief Commercial Officer, CCO
janne.hietala@valamis.com
+358 40 831 4245

Valamis on kansainvälisesti kasvava oppimisen digitalisaatioon erikoistunut Liferay kehittäjäyritys. Valamis-oppimisympäristö tarjoaa organisaatioille ratkaisun oppimisen digitalisaation mukana tuomien haasteiden muuntamiseksi organisaation kilpailueduksi. Yrityksen asiakkaat koostuvat suurista yksityisen ja julkisen puolen organisaatioista. Valamiksen pääkonttori sijaitsee Joensuussa, minkä lisäksi yhtiöllä on yhteensä viisi muuta toimistoa Suomessa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä.

Kuvan lähde: Kuvakaappaus Tim Kopran videotervehdyksestä kansainväliseltä avaruusasemalta

*Uutisen julkaisuhetkellä Valamis oli nimeltään Arcusys.