Valamiksen Udemy Business –integraatio avaa portin uuteen sisältökirjastoon

Joensuu, 9. Syyskuuta 2021. Digitaalisen oppimisen ja työvoiman kehittämisen edelläkävijä Valamis julkisti uuden yhteistyön Udemy Busineksen kanssa. Udemy Business on Udemyn tarjoama kuratoitu oppimisalusta yrityksille.

Kumppanuuden ansioista Valamiksen asiakkailla on mahdollisuus saada käyttöönsä yli 6000 kurssia englanniksi ja laaja valikoima kursseja 11 muulla kielellä. Organisaatiot voivat järjestää Udemy Busineksen kursseja Valamiksessa osaksi oppimispolkuja yhdessä itse tuotettujen kurssien ja muiden oppimisaktiviteettien kanssa. Udemyn kurssikatalogiin lisätään uutta kurssimateriaalia kuukausittain, mikä mahdollistaa työntekijän strategisten taitojen pitämisen ajan tasalla.

Udemy Business sisältää valmiiksi kuratoituja, korkealaatuisia, relevantteja ja suosittuja oppimissisältöjä, joissa opettajina toimivat alojensa asiantuntijat. Kurssien aihepiirejä ovat muun muassa tärkeimmät liiketoimintaan ja teknologiaan liittyvät aiheet ohjelmistokehityksestä johtamiseen, markkinointiin, designiin, stressinhallintaan ja muihin tärkeisiin työelämän taitoihin.

”Ihmisten suunnistaessa etä- ja hybridityön ja muiden työskentelymallien välillä, tarve kehittää kommunikaatiotaitoja, valmentaa ja johtaa näissä erilaisissa tilanteissa olevia ihmisiä on noussut tärkeäksi. Udemy Business -integraation avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme oppimissisältöä taitoihin, joita he tarvitsevat uransa jokaisessa vaiheessa”, sanoi Valamiksen Yhdysvaltojen liiketoiminnasta vastaava Mika Kuikka.

”On hienoa tehdä yhteistyötä Valamiksen kanssa ja tarjota yrityksille sisältöä, jota ne tarvitsevat rakentaessaan yhtenäisiä, integroituja opinto-ohjelmia työntekijöilleen”, sanoi Greg Brown, President, Udemy Business. ”Organisaatiot voivat nyt tuoda Udemy Busineksen kurssit Valamikseen ja parantaa oppimiskokemusta työntekijöille, ja sitä kautta saavuttaa parempia liiketoiminnan tuloksia.”

Uutinen Udemy Business -integraatiosta tuli pian sen jälkeen, kun Valamis ilmoitti yhdistymisestään brittiläisen The Working Managerin (TWM) kanssa. TWM tuo uraliikkuvuus-teknologian Valamiksen oppimisratkaisuun ja auttaa Valamiksen käyttäjiä oppimaan uusia taitoja ja kehittymään urallaan.

Pyydä demo

Valamis lyhyesti

Valamis on kansainvälinen teknologiayritys, joka erikoistuu pilvipohjaisiin digitaalisiin oppimisratkaisuihin. Valamis auttaa miljoonia oppijoita, yrityksiä ja yhteisöjä ratkaisemaan haasteita ja tarttumaan mahdollisuuksiin vaikuttavien oppimiskokemusten avulla. Valamiksen ytimessä on luoda lisäarvoa oppijoille ja liiketoiminnalle toimimalla oppimisen strategisena kumppanina. Palvelutarjonta sisältää oppimisalustan lisäksi konsultaatiopalveluita designin, datatieteen, teknologian, suorituskyvyn hallinnan ja digitaalisen oppimisen osa-alueilta. Valamis perustettiin Suomessa vuonna 2003 ja sillä on toimistoja useissa maissa ympäri maailman.

Lue lisää Valamiksesta: www.valamis.com | YouTube | LinkedIn | Twitter

Udemy lyhyesti

Udemyn missio on luoda uusia mahdollisuuksia ihmisille ja organisaatiolle kaikkialla maailmassa rakentamalla silta tietoon ja taitoihin, joita he tarvitsevat menestyäkseen muuttuvassa maailmassa. Udemy marketplace -alusta, jossa on tuhansia ajantasaisia kursseja kymmenillä eri kielillä, tarjoaa työkalut oppijoille, ohjaajille ja yrityksille, jotka haluavat käyttää oppista keinona tavoitteidensa saavuttamisessa. Miljoonat käyttävät Udemya oppiakseen asiantuntijoilta laajasta aihekirjosta. Oppimateriaalia löytyy esimerkiksi ohjelmoinnista, datatieteestä, johtamisesta ja tiimien rakentamisesta. Udemy Business tarjoaa yrityksille työntekijöiden koulutukseen ja kehittämiseen alustan subscription-mallilla, tarjoten pääsyn tuhansiin kursseihin, oppimisanalytiikkaan ja mahdollisuuden ylläpitää omaa sisältöä. Udemy Busineksen asiakkaisiin kuuluvat Apple, Glassdoor, On24, The World Bank ja Volkswagen. Udemy on yksityisomistuksessa. Päämaja sijaitsee San Franciscossa, toimistoja on ympäri maailman. Udemyn sijoittajiin kuuluu muun muassa Insight Partners, Prosus (Naspers Ventures), Norwest Venture Partners, Stripes ja Benesse Holdings.