Valamis Group Oy voitti Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon 2017

Suomen Yrittäjät on valinnut Valamis Group Oy:n* Valtakunnallisen Yrittäjäpalkinnon voittajaksi. Valintakriteereitä olivat muun muassa merkittävät kansainväliset yhteistyökumppanuudet ja yrityksen nopea kasvu.

Joensuu, 23. lokakuuta, 2017. Suomen Yrittäjät järjesti 21.10. vuosittaisen palkintotilaisuuden esimerkillisen yrittäjyyden kunniaksi. Valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla korostetaan oma-aloitteisten ja taloudellisten riskien ottamiseen uskaltavien yrittäjien merkitystä Suomalaiselle talouselämälle ja halutaan parantaa kasvuyritysten arvostusta. Palkinnon saa vuosittain neljä yritystä Suomesta, ja se on ollut korkein yrityksille myönnetty tunnustus jo vuodesta 1968 lähtien.

Tänä vuonna palkinto jaettiin Joensuussa, ja sen sai oppimisen digitalisaatioon erikoistunut IT-yritys Valamis Group Oy. Poikkeuksellista Valamiksen voitosta tekee se, että se on ensimmäinen yritys, joka on voittanut sekä Vuoden nuori yrittäjä -palkinnon (vuonna 2012), että Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon.

Palkinnolla on vuosittain erityislaatuisia kriteerejä, mutta toistuvia arvioinnin kohteita ovat muun muassa yrityksen tuottavuus, tuotekehitys ja yrityksen kasvu. Valamiksen voiton perusteiksi mainittiin kansainvälinen yhteistyö merkittävien tahojen, kuten NASAn kanssa, nopea kansainvälinen kasvu, sekä avoimen lähdekoodin käyttö tuotekehityksessä.

”Uudet toimipisteemme Wiesbadenissa ja Lontoossa edustavat osaltaan rohkeaa yrittäjyyshenkeä ja kansainvälisen kasvun janoa. Olemme myös rekrytoineet jo tämän vuoden aikana 40 uutta valamislaista riveihimme”, Valamiksen toimitusjohtaja Jussi Hurskainen kertoo vuoden 2017 menestyksestä.

Valamis kääntää oppimisen digitalisaation organisaatioiden kilpailueduksi kehittämänsä Valamis-oppimisympäristön avulla. Valamis sopii niin perehdytyskoulutuksiin, kyvykkyyksien hallintaan kuin organisaation osaamisen kehittämiseenkin, ja sen monipuolisilla analytiikkatyökaluilla saadaan varmistus myös oppimisen vaikuttavuudesta.

Valamiksella on osaamista teknologian aallonharjalla ja asiantuntijuutta niin digitaalisen asiakaskokemuksen rakentamisesta kuin tuloksellisesta suunnittelutyöstäkin, mutta se tarjoaa myös ajankohtaisten haasteiden (kuten EU GDPR –tietosuoja-asetuksen) koulutusratkaisuja.

Valamis on aiemmin muun muassa palkittu Brandon Hall Group Excellence Awardsin teknologiasarjassa vuonna 2016, listattu Gartnerin 2016 ”Market Guide for Corporate Learning Suites” –oppaaseen, valittu maakunnan vahvimmaksi yritykseksi vuonna 2015, sekä saanut useita tunnustuksia työpaikkakulttuuristaan.

Lisätiedot:

Jussi Hurskainen
CEO / Toimitusjohtaja
+358 50 087 9417
jussi.hurskainen@valamis.com

Uutiskuva: Harri Mäenpää/ Studio Korento
Video: Spin Off Media

*Uutisen julkaisuhetkellä Valamis oli nimeltään Arcusys.